keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009

Wickrath 10.-12.7.

Sini Spirit pääsi vihdoinkin starttaamaan pitkän kisatauon jälkeen. Kisat Saksan Wickrathissa olivat hienossa linnan puistossa, tosin sää pilasi tunnelman. Vettä satoi ja kentät olivat kamalaa velliä. Sini selviytyi Gran Prix luokasta ihan kunnialla, jaksoi hyvin loppuun. Raviohjelmaan olen tyytyväinen, laukkaohjelmasta puuttui rentous. Laukkapiruetit, jotka muutenkin ovat Sinille vaikeita, olivat huonot sekä vaihdot jokaisella askeleella epäonnistuivat. Tulokseksi saimme 62.93% ja sillä kuudes sija. Kahdeksan parasta ratsukkoa pääsivät seuraavan illan kür-luokkaan. Luokka alkoi lauantai iltana vasta 22.30! Kilpailurata oli valaistu, mutta katsojat istuivat pimeässä laidoilla. Kaikki tämä ja kova musiikki, joka kaiken lisäksi särisi, oli Sinille vähän liikaa. Se kieltäytyi ensin kokonaan menemästä areenalle, sillä sinne pääsi vain pimeän sillan yli jossa oli pinnalla vettä. Meillä kesti sillan ylityksessä niin kauan, että kun vihdoinkin pääsimme radalle, päätuomari vihelsikin meidät jo sisälle. Sini oli niin jännittynyt ja peloissaan, että teki mieli itkeä. Suorituskin oli sen mukainen. Piaffissa Sini jäi seisomaan ja kerran yrittikin poistua takavasemmalle. Ykköset menivät jälleen kerran rikki ja laukassa Sini näytti kaikenlisäksi kieltä etuhampaiden välistä. Jäimme luokassa viimeiseksi 64.75%:lla. Tämä kieli asia jäi minua ihmetyttämään, sillä tuomarit rokottivat meiltä paljon pisteitä liikkeistä, joissa kieli oli näkyvissä. Luokan voittajalle he kuitenkin antoivat yli 71% vaikka hevonen oli jännittynyt kuin viulun kieli ja näytti kieltä ja työnsi sen jopa suupielestä reilusti ulos.
Minulla oli mukana myös Sini Santos sekä Fürst Kaspar. Santos toimi radalla hienosti ja sai kuuliaisuudesta 8.0! Kokonaistulokseksi 7.5 jolla olimme jaetulla neljännellä sijalla. Kaspar oli myös kuuliainen vaikkei ihan parhaimmassa vedossa ollutkaan. Se sai tulokseksi 8.0 ja voitti oman luokkansa. Molemmat luokat olivat katsastuksia Bundeschampionaattiin. Kaspar sai jo toistamiseen tarvittavan tuloksen, Santokselta se jäi jälleen uupumaan.


Sini Spirit ist wieder fit und ist in Wickrath Gran Prix und GP Kür gegangen. Die erste Prüfung war noch in Ordnung. In Piaff ist Sini stehen geblieben und die Galopp Pirouetten waren schlecht. Wir haben auch Fehler gemacht in den einer Wechsel. Wir haben 62.93% bekommen und sechste Platz. 8 dürften die Kür reiten. Die Kür war am Samstag Abend unter Flutlicht. Wir haben das noch nie gemacht und Sini war auch sehr spannig. Er woltte erst gar nicht rein gehen weil alles so dunkel und laut war. Wir haben 64.75% bekommen (8. Platz). Ich hatte auch Sini Santos und Fürst Kaspar mit. Santos ist Dressurpferde L gegangen und hat die Endnote 7.5 bekommen. Er war dann vierte. Santos hat sehr gut gemacht, ich war sehr zufrieden mit ihm. Kaspar hat die Dressurpferde M gewonnen mit 8.0. Die Dressurpferde Prüfungen waren die Qualification zum Bundeschampionat und Kaspar hat sich jetzt zweimal qualifiziert. =)